tiistai 15. lokakuuta 2013

Kausi 2013 paketissa.

Hei!
Kausi 2013 on nyt veivattu reilu pari viikkoa sitten päätökseen. On ollut hyvä kausi. Olen kehittynyt kunnon ja taktiikan puolesta ja kovat maantiekisat ovat olleet tähän avainasemassa! Kisäpäiviä tuli noin 20, niistä kun suurin osa on viikonloppuina, eli tietää mitä on tullut tehtyä kevät kesä ja alkusyksy. :-) Kaudelle 2014 aion kehittää harjoittelua siten että yritän nyt syksyllä saada hieman painoa alas, eli koitan syödä laadukkaampaa ruokaa ja jättää roskaruuat ja turhat sokerit mahdollisimman vähälle. Talvella aion tehdä tuttuun tapaan punttista, hiihtoa ja pyöräilyä, mutta nyt aion tehdä enemmän harjoittelua erityisesti maantiepyörällä. Tänä keväänä huomasin Mallorcan leiriällä että lihakset eivät olleet saaneet riittävästi treeniä maantiepyörän matalassa asennossa ja tokihan sielä tuli reviteltyä heti ekoina päivänä täydellä innolla liian kovaa. Siitä lihakset tykkäsivät hieman huonoa ja hieman juminen alkukausi saattoi johtua siitä. Parasta kulkua tuntemukseni mukaan oli vasta heinäkuun lopulla, eli kun olin ollut 2 viikkoa lomalla josta eka viikko oltiin korkealla harjoittelemassa ja toinen viikko täyttä lepoa. Tämän kulun kun olisi saanut Porvoon ajoihin SM-kisoihin, olisi tulokseet voineet olla vielä parempia!

 

Ensi kaudelle on luvassa muitakin uusia kuvioita, joista myöhemmin lisää. Suunnitelmissa on kisata Virossa, Ruotsissa ja mahdollisesti syksyllä Espanjan Mallorcalla! Tärkeintä on kuitenkin nyt saada hyvä ja terve treenikausi talvella, jotta ens kaudella jaksaa taas tykittää täysillä!
Suuret kiitokset Roselle ja NCK:lle, tyttöystävälle, perheelle ja kaikille jotka ovat olleet kannustamassa!
 -Jaakko

1 kommentti: